Mään edustajistovaaliteemat 2007
Mää on vihreä vasemmistoryhmä, jolla on punavihreitä periaatteita, mutta ei puoluekantaa. Edustajiston muista poliittisista ryhmistä poiketen Mää on täysin riippumaton ja itsenäinen. Myös jokainen Mään ehdokas ja edustaja on vapaa yksilö, joka tekee itse omat päätöksensä. Ryhmäkuria tai muuta stalinismia emme harrasta.
Viime kaudella Mää oli edustajiston aktiivisimpia ryhmiä: kaikista vähiten poissaoloja ja toiseksi eniten tehtyjä aloitteita edustajamäärään suhteutettuna. Yhteiskunnallista vaikuttamista ja kehitysyhteistyörahoitusta vaativat näissäkin vaaleissa monet ryhmät, mutta me teimme molemmista aloitteen jo viime kaudella.
Ylioppilaskuntaan tarvitaan avoimempaa päätöksentekoa. Esimerkiksi pienten ja humanistivaltaisten ryhmien jättäminen kokonaan ulos JYYn hallitusneuvotteluista on viime vuosina ollut likaista kabinettikähmintää.
Edustajistossa haluamme vaikuttaa erityisesti seuraaviin asioihin JYYssä ja/tai JYYn kautta yhteiskunnassa:
1. Sivistystä ja maksutonta koulutusta
- Maksuton koulutus kaikille: ei lukukausi-, tutkinto- tai materiaalimaksuja. Myös tilauskoulutus EU/ETA-alueen ulkopuolisille on koulutuksen kaupallistamista.
- Akateeminen vapaus takaisin. Kaikki sivuaineet vapaiksi.
- Enemmän opetusta, pienempiä opetusryhmiä, vaihtoehtoisia suoritusmuotoja, opetuksen laadun valvontaa.
- Opinto-ohjaus, mielenterveyspalvelut ja muu tuki takaavat opiskelijan motivaation ja nopean valmistumisen paremmin kuin opintoaikojen rajoitukset ja muu fasismi.
2. Yhdenvertaisuutta ja pulisonkifeminismiä
- Akateemiset lasikatot murskattava.
- Naisten asemaa parannettava muun muassa jakamalla vanhemmuuden kustannukset tasan työnantajien kesken.
- Moninaisuutta yliopistolle ja heteronormatiivisuus helvettiin.
3. Ekologisuutta ja ympäristötekoja
- Kevyempää liikennettä.
- Toimivampaa ja halvempaa bussiliikennettä.
- Kävelykeskusta, jossa ainoa ilmansaaste on jalkahiki.
- Vihreää sähköä.
- Lähiruokaa ja eettisiä raaka-aineita
- Sähköinen tentti-ilmoittautuminen, sähköinen äänestäminen.
4. Kehitysyhteistyötä ja reilua kauppaa
- 0,7% JYYn jäsenmaksutuotoista kehy-projekteihin ei ole liikaa. Kyse on vain muutamista kymmenistä senteistä per opiskelija.
- Suomen valtiota painostettava nostamaan kehitysyhteistyörahoitus 0,7%:iin BKT:sta
- Reiluja tuotteita enemmän saataville, hinnat epäreilujen tasolle.
5. Opiskelijalle parempi yhteiskunta ja Jyväskylä
- Opintoraha ylös ja indeksiin, asumislisä ympärivuotiseksi. Tulorajojen ja lainaosuuden nosto eivät hyödytä opintotukea eniten tarvitsevia.
- Opiskelijan ääni kuuluviin kunnan ja valtion päätöksenteossa.
- Ei-kaupallista tilaa kaupungille, oleskelutiloja yliopistolle ja ainejärjestöjen käyttöön.
- Akateemisten pukujuhlien sijasta monimuotoista kulttuuria, liikuntamahdollisuuksia ja hyvinvointia.
Vasopin edustajistovaaliohjelma 2007
Tämä ei ole Mään oma dokumentti, vaan kuvaa eri yliopistojen ylioppilaskuntien vasemmistoryhmien yhteisiä tavoitteita.1. Sivistystä, ei bisnestä
Koulutus ja sivistys ovat itseisarvoja, joita ei pidä kohdella markkinahyödykkeinä. Opiskelija ei ole asiakas, eikä yliopisto ole palveluntarjoaja. Maksulliset maisteriohjelmat ovat askel yliopistojen markkinaehtoistumiseen.
2. Yliopisto-opiskelu kuuluu kaikille
Yliopistoverkosto on pidettävä alueellisesti kattavana ja aloituspaikkojen määrät riittävinä. Maksulliset valmennuskurssit tai avoin yliopisto eivät saa muodostua ohituskaistaksi yliopisto-opintoihin.
3. Opiskelemisen oltava maksutonta ja mahdollista kaikille
Kaiken koulutuksen on säilyttävä maksuttomana Suomessa. Oppimateriaaleista tai tutkinnoista ei pidä koitua opiskelijoille kustannuksia.
Opintotukea on parannettava siten, että opiskelijat kuuluvat ympärivuotisesti yleisen asumistuen piiriin. Opintotukea on korotettava ja yksinkertaistettava.
4. Akateeminen vapaus takaisin
Osa-aikainen opiskelu on mahdollistettava ja yksilöiden elämäntilanteet on
otettava riittävästi huomioon. Hyvin järjestetty opetus ja tukipalvelut
mahdollistavat opiskelijoiden motivaation ja valmistumisen, eivät keinotekoiset
opintoaikojen rajaukset.
5. Sujuvampaa opiskelua
Opetus on yliopistojen keskeinen tehtävä ja siihen on varattava riittävät resurssit.
Opiskelijoiden oikeusturvaa on parannettava edistämällä nimetöntä tenttimistä ja nopeuttamalla opintojen rekisteröimistä.
Tenttimismahdollisuuksia on lisättävä.
Kaikkien yliopiston ja ylioppilaskunnan tilojen tulee olla esteettömiä.
6. Tasa-arvoa ja moninaisuutta yliopistolle
Lasikatto akateemisella uralla
etenemiseen on murskattava. Seksuaaliseen ja sukupuoliseen häirintään ja syrjintään on puututtava.
Vähemmistöjen oikeuksien toteutumista on tuettava.
Seksuaalisuuden ja kulttuurien moninaisuus on huomioitava yliopistomaailmassa.
7. Pyöriä, busseja ja ekosähköä
Ylioppilaskuntien ja yliopistojen on kannettava vastuuta ympäristöstä omassa toiminnassaan
ja niiden tulee edistää kunnissaan kevyttä ja julkista liikennettä sekä
uusiutuvien energiamuotojen käyttöä.
8. Ylioppilaskunnasta yhteiskunnallinen vaikuttaja
Opiskelijoiden edustus ja vaikutusvalta
on jatkossakin turvattava yliopistojen hallinnossa. Yliopistojen tulee kannustaa opiskelijoita yhteiskunnalliseen osallistumiseen myöntämällä opintopisteitä yhteiskunnallisesta toiminnasta.
Ylioppilaskuntien toiminnan on oltava demokraattista ja sen on tuettava opiskelijoiden yhteiskunnallisia pyrkimyksiä. Ylioppilaskuntien on otettava kantaa myös kampuksen ulkopuolisiin asioihin.
Kehitysyhteistyön kuuluttava ylioppilaskuntien toimintaan.
9. Kulttuuria – ei pönötystä
Akateemisten pukujuhlien sijaan ylioppilaskuntien tulee tukea opiskelijoiden mahdollisuuksia järjestää ja osallistua monimuotoiseen kulttuuritoimintaan.
10. Solidaarinen opiskelijaliike
Eri koulutusasteiden ja oppilaitosten opiskelijoiden on toimittava yhdessä. Ylioppilasliikkeen on tuettava ammattikorkeakouluopiskelijoiden tavoitteita, kuten terveydenhuollon järkeistämistä, pakkohaun poistoa ja opiskelijakuntien automaatiojäsenyyttä.


